HYROX – maailman nopeimmin kasvava kuntoilutrendi

Ajankohtaista | Ajankohtaista | Ajankohtaista Ryhmäliikunnassa

Mistä on kysymys HYROX:ssa, josta on tullut yhtäkkiä maailman nopeimmin kasvava kuntoilutrendi? HYROX tunnetaan lähtöjään juoksua ja toiminnallista voimaharjoittelua yhdistävänä kuntokilpailulajina, jossa juostaan kahdeksan kilometriä ja kilometrin välein suoritetaan yksi lihaskuntoliike. Kilpailuna HYROX on lanseerattu ensimmäisen kerran 2017 Saksassa ja sen jälkeen se on levinnyt ympäri maailmaa. Kilpailu on samanlainen riippumatta siitä missä se järjestetään.

HYROX-kilpailujen pohjalta syntyivät HYROX-tunnit, jotka yhdistävät samoja ominaisuuksia kuin itse kilpailut: HYROX on toiminnallinen treeni, jossa yhdistetään aerobista kuntoa kehittäviä harjoitteita lihaskunto-osioihin. Tunneilla juostaan, käytetään soutulaitteita ja harjoitetaan lihaskuntoa erilaisten pienvälineiden, kuten hiekkasäkkien ja kelkan, avulla. HYROX-tunneilla ei kuitenkaan kilpailla, vaan niillä pääsee nauttimaan tästä treenimuodosta ilman kilpailun luomia paineita. Tehokkaan treenin lisäksi HYROX:n koukuttavuus liittyykin ”itsensä voittamisen” tunteeseen.

HYROX-tunnit kehittävät voimaa, nopeutta, ketteryyttä ja kestävyyttä. Tunneille on helppo tulla, sillä HYROX:ssa ei tehdä teknisesti vaativia painonnostoliikkeitä, kuten esimerkiksi Crossfitissä.

HYROX-tunnit löydät Lappeenrannassa SYKE Training Centeriltä. Training Centerillä on suuri 1000m2 toiminnallinen alue, jossa mahtuvat samaan aikaan treenaamaan niin ryhmät kuin yksilötreenaajatkin! Näin ollen voit harjoitella HYROX-tyyppisesti muulloinkin kuin vain HYROX-tuntien aikana. Ja jos innostut HYROX:sta, suosittelemme kokeilemaan myös muita toiminnallisia tuntejamme Training Centerillä tai LesMillsin toiminnallista Ceremony-tuntia SYKE Lehmuksella.

Jos olet jo asiakkaanamme, voit varata tunnit varausjärjestelmän kautta. Mikäli vasta suunnittelet asiakkuuden aloittamista, käy se helposti verkkokaupan kautta. Oston jälkeen saat välittömästi varaustunnukset, voit alkaa varaamaan tunteja ja tulla treenaamaan! ”Ohjattu”-asiakkuudellamme käytössäsi on Lappeenrannan laajin ryhmäliikunta-valikoima: Samalla asiakkuudella käyt niin Training Centerin kuin Lehmuksenkin tunneilla ja käytät kaikkia kuntosalejamme.

Jos olet tulossa kertakäynnillä kokeilemaan tunteja, katso tuntiaikataulu ja tee paikkavaraus suoraan asiakaspalvelustamme p. 05 4202 3910. Vastaamme Training Centerin asiakaspalvelun aukioloaikojen mukaan:
ma-to 15-19
pe 15-18
la 10-14
Kertakäynnin voit maksaa asiakaspalvelussamme saapuessasi, mutta jos tulet tunnille, joka on asiakaspalvelun aukioloaikojen ulkopuolella, saat kertakäynnin ostettua myös verkkokaupastamme. Muistathan tällöinkin tehdä paikkavarauksen etukäteen asiakaspalvelun kautta!

Tervetuloa mukaan! HYROX-tunneilla ilmassa on urheilujuhlan tuntua!

 

 

syke logo

Navigoi sivustoa

Etusivu

Kuntosalit

Asiakkuus

Ryhmäliikunta

Palvelut

Oma Syke

Liity asiakkaaksi

Lisää ajankohtaista

SYKE

Seuraa Instagramissa

SYKE Ohjattu

Seuraa Instagramissa

SYKE

Seuraa TikTokissa

SYKE

Seuraa Facebookissa